28. lokakuuta 2012

KOLME MAAGISTA VIDEOTA ja ihan hiton kosmisii gimmoi


taas jälleen eksyin young bloodin vimeon käyttäjätiliin. videoita katsellessa mut valtaa aina
se sama tunne. haluaisin kiivetä vanhan tehtaan savupiippuun huutaa maailmalle, huutaa kiitoksen ylemmille voimille. kiittää niistä joille voin huutaa, nauraa, kirkua, itkeä, vuodattaa mun
elämän mutkikkaimmat kääntöpuolet, seurata maailmanääriin, laskea mun vapisevat kädet hartioille, puristaa kämmenselkää, hipsuttaa, hymyillä, kertoa pimeimmät salaisuudet, kuiskata hyvää yötä ja nukahtaa kainaloon. tavata keskiyön tunteina unimaailmassa. herätä aamulla verhojen raosta paistavaan auringon syleilyyn.
eka video on koko yb:n historian ensimmäinen, 'esittelyvideo'. tehtiin sitä varmaan oikeesti
monta kuukautta ja yhtenä päivänä sanna sai sen sitte päätökseen ja blogi julkistettiin
samaisella viikolla! täällä ollaan nyt hassuteltu yli vuosi ja toivottavasti yb:n polku jatkuu vielä jatkumistaan hihi. voi, että me ollaan niin pieniä. tokaan videoon on koottu meiän yläaste aikaisia sekoiluja, viimeiset viikot ysiluokkaa oli täyttä rakkautta, en koskaan ollu niin onnellinen, oltiin lapsellisia, me oltiin nuoria, me ollaan yhä, mutta kaikki kuitenkin muuttu, vaikka luvattiin olla aina sitä yhtä suurta tapiolan rakkaat ystävät porukkaa. kyllähän me vielä ollaankin, se sama vanha nuorisolauma. mutta sen myötä, kun me asteltiin vikan kerran tapiolankoulun käytävillä, sen jälkeen kun koko paikka pistettiin remonttiin, tiskin tekstit pyyhittiin pois, musta otettiin samalla, syväsukelluksen lailla jotain pois. vikassa videossa pääsette meiän messissä fiilsitelemään kesää 2011. mulla ei ookkaan sitten
siitä mitään muuta sanottavaa, sillä tää video puhuu puolestaan niin hyvin. paras kesä. ja niille jotka tykkäs näistä videoista, niin voin luvata että pian saadaan uutta matskua tuutista ulos, kunhan saadaan toi sanna tuolta taikametsästä aikalisälle larppauspuuhien lomasta(editoimaan).
YOUNG BLOODin LORTOT

26 kommenttia:

  1. niin huikeita nää!! ootte liian upeita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. huikeudenmultihuipentuma! kiitos miksutin olet oikein huikeapoitsu itsekkin:')

      Poista
  2. herranjumala!! jotain niiiiin ihania videoita oikeesti :O tunnutte kans niin mahtavilt tyypeilt en kestä ♥ lisää näitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. me ollaa just mahtii porukkaa JOU!!!!! haha kiitos&kumarrus ja toivottavasti sanna sais äkkii pakerrettuu sen neljännen videon ulos tuutista :-)

      Poista
  3. vika video oli ihana ja nii koskettava jotenki♥ likat ootte kultaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kullanarvoisia muistoja todellakin! :') on kyllä iksu tota kesää! kiitos <3

      Poista
  4. eikä! alan kohta itkee, ootte nii ihania!! tuli niin hyvä fiilis ku katto näitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyl meitsiki välil tirauttaa parit kyyneleet, on tää sen verran herkkää matskuu :-) kiiiiitti!

      Poista
  5. ihan MIELETTÖMIÄ videoita! ton vikan kohalla mulla meni kylmät väreet, vaikutatte niin upeilta tytöiltä kaikki<3

    VastaaPoista
  6. upeita videoita! :---) millä ohjelmalla ootte tehny noi? :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. imovie eli siis ihan se maceistä löytyvä elokuvatyökalulla :-D kiitos!

      Poista
  7. aivan mielettömiä!! iksu kesää:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin mullaki, haluun vaa paistatella auringossa ja juosta autioilla kesäsillä kaduilla yöttömänä yönä, voi vitsi!

      Poista
  8. rakastan teitä vaikken tunnekkaan <3 se ku voi jonkun ihmisen onnen ja rakkauden nähdä, se on parhautta. se että vaikutatte niin ihanilta ihmisiltä auttaa jaksamaan. tunnistan itseni nuista videoista ja postauksista ylipäätään. olette juuri semmoisia mitä haluaisin itsellekkin teidän kaltaisia ystäviä. haluaisin tuntea teidät ja nukahtaa teidän viereen kerrottuani kaiken murheen. tai nukahtaa teidän viereen jaettuani onneni teidän kanssa. jatkakaa samaan malliin tytöt. varmasti jokainen lukia on samaa mieltä. love you

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tää kommentti nostatti mun käsikarvat varmaan kattoon saakka, fiilisteltiin ihan kaikkien tyttöjen kaa tätä tekstii:-) oot varmasti ihana ihminen itekki! <3 kiitos ihan hiiiitsisti

      Poista
  9. tosi tosi tosi ihania videoita!!! sopi hyvi noi musiikit noihin! ootte mahtavia!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo sanna taitaa ton editoimisin kyl niii hyvin, kiitos <3

      Poista
  10. nää kaks vikaa videoo on aina yhtä tappoo :'( miss those days so much! itken aina ku alan kattoo näit uudestaa... ootte mun elämäni lortot ja rakastan teit <3 takas tohon lämpöön ja fiilikseen! pidetään taas joskus perinteine leffailta mis vallataan nannan sohva ja syödään niiden ruuat >:)

    -ekipetteri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ekipetskuu <3 voi jospa minäkin pääsisin paikalle, vielä vähän aikaa ja olen taas syleilyissänne!
      -martta

      Poista
  11. mikä biisi toi on tos ekas videos on ja aaa ooote nii upeita ois niin siistii tutustuu teihin!!!! :) puspus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. the naked and famous - young blood ;-) siitä biisistähän meiän blogin nimikin on tullu!

      Poista

MARTTA 17, Tapiola, Pohjois-Tapiolan lukio Ilme
Canon 450D, sigma 50mm 1.4

JULIA 18, Westend, Tapiolan lukio
Canon 600D, canon 50mm 1.8

SANNA 17, Westend, Etu-Töölön lukio
Canon 550D, sigma 18-200mm