27. maaliskuuta 2013

Yksin ja hyvin hyvin hiljaa

Haluisin olla geokätkeilijä, peloton löytöretkeilijä, hylättyjen mestojen kunkku. Lähteä seikkailemaan yksinäni tai ystävän kanssa kesäisen kuumaan Saksaan, repussa vesipullo, kartta ja kamera. Päässä lierihattu ja jalassa tossut. Korvien välissä ajatus siitä, että tällä reissulla löytyy jotain jännittävää, mistä voi kertoa tarinoita kaikille niille, jotka rakastavat sellaisia kuunnella.
testaus.jpg Hylätyt huvipuistot, hiljaisina, ruosteen alla lepäämässä, ottais mut vastaan ehkä vähän liiankin suopeasti. Löytäisin sen matalimman kohdan aidasta, mistä voisin helposti loikata ylitse ja lähteä andrenaliinin kohistessa korvissa tallustamaan luonnon valtaamaa leikkikenttää. mua ei pelottais, vaikka se maailmanpyörä vähän pyörisikin ja vuoristoradan tunnelista kuuluisi kolinaa. Mua ei yhtään jännittäis siirtää katsetta metsänrajasta kaivaakseni kameran repusta tai jäädä siihen saakka, kunnes aurinko kultaisi taivaanrajan ja tietäisin, että pian tulisi pimeää. Se paikka olis ihan hiljaa ja ihan yksin, ja silti pitäis sisällään ne sadat salaisuudet, mitä kukaan ei koskaan tulisi tietämään.
dadipark16 Ja sinä toisena sateisenä päivänä, löytäisin sen hylätyn laitoksen. Alakerrassa lepäisi allas täynnä likaista vettä. Isoissa saleissa kaikuisi sammakoiden kurnutus ja tuuli pyörisi ympyrää ja humisisi. Likaisia astioita ja rasioita. Kellastuneita papereita. Keskellä sitä suurta huonetta seisoisi verhoiltu nojatuoli ikkunaa kohden käännettynä. Siinä se olisi istunut ne monet vuosikymmenet tuijottamassa maailmaa lasin takana. Yhdestä kaapista löytyisi pölyttynyt hammasproteesi.
exaerde-10 Kaikkia niitä graffitteja ei aina pidä ymmärtää. Jokaista voi kuitenkin yrittää ymmärtää, aivan kuten jokaista ihmistäkin. Monien maalausten takaa löytyisi tarina jos toinenkin. Allekirjoituksia tai lupauksia tulevaisuudesta. Lupauksia ihmisiltä, jotka eivät pelänneet tulevaisuuttaan.
exaerde-02 Sitten kuulisin portaista askelia. Kääntyisin ympäri ja sen hyvin hiljaisen ja pelokkaan hetken katsoisin silmiin punaruskeaa kettua. En juoksisi varjoihin, ottaisin kuitenkin riskejä, mutten juoksisi. Ottaisin sen yhden askeleen kerrallaan ja sytyttäisin tulitikun, sillä sitäkään mä en enää pelkäisi. Tulitikun sytyttämistä.
norton-06 norton-12 Lepuuttaisin mun kättä mahonkisella, puolelta toiselle huojuvalla kaiteella, kasvot kohti taivasta, katsoisin suoraan ulos rikkinäisestä kattoikkunasta. Lehdet kahisivat lattialautojen päällä ja niitten alla elettäisiin muita elämiä.
eichhof-13 Sinä kesänä tutkisin vain kourallisen paikkoja, kylmän talven läpi muistelisin hetkiä ajantakaa ja suunnittelisin seuraavaa.

martta kuvat urbex.nl

25. maaliskuuta 2013

Mitä nyt tapahtuu?

emmä vaa tiiä????
emmäkää mut
mut mut
suunnitelma on se
et tähä kirjotetaa mitä nyt tapahtuu.

Monet asiat on hämärän peitossa, usko maailmaan on kadonnu, eikä mikään näytä selvältä tai tunnu oikeelta. Yks juttu tällä hetkellä on kuitenkin varmaa. Vaikka mikään ei tule olemaan koskaan samoin kuin ennen, me päätetään jatkaa. Tuntuu, että Elisa ois myös sitä toivonu.

Tottakai tuntuu kummalliselta, oudolta ja tyhjältä ja kaikelta jatkaa ilman Elisaa. Tottakai. Mutta me yritetään. Tuntuu myös kummalliselta, oudolta ja tyhjältä ja kaikelta jatkaa normaalisti postaamista. Se ottaa aikansa. Tottakai.  

Koska kaikki muuttu, kävi niin myös ulkoasulle. Okei huono vertauskuva. Olis enemmän ku sikke kivaa tietää, että mitä te tuumaatte tästä uudesta hyvin hyvin urbaanista sähellyksestä, joka onnistuttiin luomaan hektisten elämiemme lomassa.

Halutaan kans kiittää ihan älyttömästi niitä, jotka luki meidän kirjottaman postauksen Elisasta ja jotka vielä kaiken kukkuraks kirjotti kommenttia. Ollaan koko sydämistämme kiitollisia, teidän kommentit merkitsee meille tosi paljon.

666 LUKIJAA, kiitos ja kumarrus

MARTTA SANNA JULIA

11. maaliskuuta 2013

Rakkaus säilyy ikuisesti.

elisa "We don't always have a choice how we get to know one another. Sometimes, people fall into our lives cleanly--as if out of the sky, or as if there were a direct flight from Heaven to Earth--the same sudden way we lose people, who once seemed they would always be a part of our lives." -John Irving, Elisan lempikirjailija

3. helmikuuta Elisa lensi taivaaseen. Meidän parasystävä on poissa.
wgnZVN on Make A Gif, Animated Gifs
SANNA: Haluaisin kertoa sulle kuinka ihana sä olet. Kuinka olit niin cool, siistein ihminen jonka tiedän. Kuinka paljon arvostin sun mielipiteitä ja kuinka paljon sulta opin. Kuinka olit niin omalaatuinen ihminen, täynnä elämää ja intohimoa. Kuinka olit maailman hauskin ja sait mut aina nauramaan. Kuinka onnellinen oon siitä, että sain kasvaa sun kanssa niin monet vuodet. Kuinka paljon mä sua rakastan mun koko sydämestäni. Kuinka oot yks mun parhaista ystävistä, rakkaimmista rakkaimpia. Taisin sanoa sen sulle viimeks yläasteella. Kyllähän sä sen tiesit, olisin vaan halunnut kertoa sen sulle vielä kerran. Halata kunnolla ja kertoa sulle, että olet kaunis.

En voi ymmärtää sitä, että en tuu koskaan enää kuulemaan sun ääntä. Että en tuu koskaan enää näkemään sua. Sä oot poissa ja se tuntuu niin pahalta. Ellu, oli vielä niin paljon mitä halusin susta tietää. Mulla on sulle niin paljon asiaa, niin paljon kysyttävää ja niin paljon sanottavaa. Mä tarviin sun neuvoja. Mä tarviin meidän päivittäisiä puheluita. Tarviin sun iloa, huumoria ja viirusilmäistä naurua. Tarviin sun määrätietoisuutta ja vahvoja mielipiteitä. Tarviin sun sarkasmia ja elämänasennetta. Sun elämäniloa. Mä tarvitsen sua. Elämä ilman sua tuntuu väärältä, niin tyhjältä, nyt kun osa sitä puuttuu.

Susta olis tullu jotain niin suurta, mä tiedän sen. Oon niin pahoillani kaikista sun unelmista, joita et saanu toteuttaa. Halusit matkustaa maailman ympäri, tehdä lyhytelokuvan ja hypätä laskuvarjohypyn lentokoneesta. Et päässy rakentamaan sun uraa media-alalla, jossa tiedän, että sä olisit loistanu. Oon pahoillani maailman puolesta ja kaikkien niiden ihmisten, jotka ei koskaan päässy sua tapaamaan.

Olit niin rohkea, maailman rohkein tyttö. Sulla oli kova ulkokuori, mutta kun sen läpi pääsi näki suuren empaattisen sydämen. Sä välitit maailmasta vaikka se ei aina tuntunu välittävän susta. Ja sulle rakkaat ihmiset oli tärkeintä maailmassa.

Mä toivon että sulla on nyt hyvä olla. Sitä mä toivon enemmän ku mitään muuta, että voit olla rauhassa ja nähdä miten paljon rakkautta täällä maailmassa sua kohtaan on. Sillä mä tiedän että loppujen lopuks sä olit onnellinen. Sun ympärillä oli niin paljon ihmisiä jotka sua rakasti ja joita sä rakastit ehdoitta takaisin. 

Sun paita, jonka unohdit meille on vielä mun sängyssä. Otin sen sinne heti sinä yönä kun mun piti olla taas yksin. Ja joskus öisin kun mulla on sua niin ikävä ja tuntuu siltä että suru hajottaa mut palasiks, mä tartun sen paidan hihasta ja kuvittelen, että sä oot vielä siinä mun vierellä, ihan niinkun kaikkina niinä öinä kun olit meillä yötä. Ja hetken aikaa mä kuvittelen, että kaikki on hyvin.

Muistatko myös meidän katon? Siellä me aina hengaillaan hyvällä säällä katselemassa maailmaa. Muistatko erityisesti sen yhden kerran kun olit meillä yötä? Se oli arkipäivä, olit usein meillä arkena yötä, jos sun äidillä oli joku juttu. Nukuttiin aina ihan liian vähän ja naurettiin ihan liian paljon. Nukuttiin vierekkäin mun sängyllä. Se yks yö oli talvi ja sä välttämättä halusit mennä katolle. Ja vaikka mä en oikeen lämmennyt idealle, me kuitenkin mentiin. Sä saat mut aina ylipuhuttua kaikkeen. Vedettiin villasukat jalkaan ja kiivettiin katolle viltin alle istumaan. Ja pakkasesta huolimatta meillä ei ollu edes kylmä. Ja se tähtitavas sinä yönä on edelleen kauneinta mitä mä oon koskaan nähny. Se kerto meille jostain suuremmasta.
5sWMxR on Make A Gif, Animated Gifs
MARTTA: Sinä yönä mä itkin, itkin myös seuraavana yönä ja kaikki seuraavatkin ja kaikki muut kaikkialla. Selasin jokaisen meidän postauksen läpi ja kyynelten keskeltä tajusin että me oltiin onnellisia. Meillä oli porukan kanssa sekä yhdessä miljoonia seikkailuja, kaikki ne hetket kun me katsottiin suoraan avaruuksien halki, selkä ruohikkoa vasten ja luvattiin maailmalle, ettei koskaan kasvettais isoiks. Kaikki ne kesät, kun me herättiin eloon, juostiin nuorina, tietäen elämästä enemmän kuin koskaan. Ja ne talvet, kun sä innostuit aina eniten kylmistä talvi-illoista ja taivaalta sankkana pyrynä laskeutuvasta lumesta. Monet kerrat me naurettiin ja seistiin valmiina ja suorassa, kesyttämässä maailmaa. Sä olit se tyttö, joka keinolla tai toisella, aina selviyty kaikesta.

Välillä, tai oikeestaan tosi usein sun kanssa hengaillessa ajattelin, että olit mun isosisko, mutten sitä koskaan ääneen sanonut. Tiesit niin paljon asioista ja sait mut monet kerrat miettimään universaaleja asioita. Sanoit aina, että minne meillä on kiire valmiissa maailmassa. Sä olit joukon renttu ja rämäpää, sä et jättäny kaveria pulaan. Kaikkien olis pitäny saada tilaisuus tuntea sut. Olit. Olit. Olit. Ei. Sä olet edelleen.

Fantastic four. Young blood. Sormuksen ritarit. Mikään niistä ei enää koskaan tule olemaan niin kuin ennen. Monethan asiat ei enää ollu samoja pitkään aikaan. Silloin vielä, kun asuit mäenrinteellä, hieman lähempänä tähtikattoa, ensimmäiseen ylä-asteluokkaan asti, asiat oli toisella tavalla. Kaikki muuttui, kun sä muutit. Missä tahansa asuitkaan, olit kuitenkin aina se tyttö, jonka kanssa koki yllätyksen yllätyksen perään. Ei koskaan voinu tekstata äidille, milloin olisin kotona syömässä. Me ei muistettu katsoa kellojamme. Ei meillä varmaan niitä ollutkaan.

Vieläkin muistan vaikken paikalla ollutkaan, kun kirjotitte Millan kanssa bussin takalasiin elämästä nuorena, villinä ja vapaana. Jotenkin toivoisin, ettei sitä kirjotusta oltais pesty pois ja joskus, kun astuisin takas tohon samaiseen bussiin, voisin hetken verran matkustaa sun kanssa. Istua rauhassa, nojata selkänojaan ja ottaa vaan niin hiton rennosti niinku sä aina teit.  

5 päivää, ja olisit ollut kahdeksantoista vuotta. Mutta älä Elisa huoli, me eletään nää elämät sulle. 

Ja silloin kun sä nauroit, sun silmät meni viiruiks ja olit mun kinkkikamu. Sä olit villi ja vapaa. Elisa, mä kaipaan sua niin paljon, ja rakastan vielä enemmän. Tulisit nyt ees hetkeks mun kainaloon lepäämään. 
Ikuisesti.
ts3QU1 on Make A Gif, Animated Gifs
JULIA: Mä oon antanut päivien kulua, odottanut et aika tois oikeat sanat mun mieleen, odottanut että tää sydäntä nyrkkiin puristava käsi hellittäis, että kaiken keskeltä pystyisin viimein kertomaan kaikille miten paljon mulle merkitsetkään. Mä en tiedä mistä alottaisin. On niin paljon mistä haluisin kertoa, niin monta tarinaa koko maailmalle. 

Me tavattiin ensimmäisen luokan ensimmäisenä koulupäivänä. Mun muistot on hämärtynyt kymmenen vuoden aikana, mutta muistan että sulla oli maailman ihanin hymy jo silloin. Hymy joka sai sun silmät menemään viiruiksi, hymy joka sai kaikki muutkin hymyilemään. Ala-asteen ajan me kasvettiin yhdessä, me kasvettiin yhteen. Sä olit se kenelle aina halusin mennä yöksi, jonka viereen halusin nukahtaa ja jonka kanssa keksittiin parhaat leikit. Jostain syystä ihan ensimmäiseks muistan sen miten syötiin aina kalapuikkoja. Tehtiin niitä tosi usein yhdessä, mentiin teidän olkkarin lattialle istumaan ja katsottiin tuntien ajan piirrettyjä. Teidän kotona aika kulki ihan eri tavalla, unohduttiin omiin maailmoihin. Sun kanssa valvottiin myös ensimmäistä kertaa koko yö, yhdessä tietenkin, ja aamun noustessa haukoteltiin vierekkäin yhtäaikaa. Sun kanssa mä rakastuin palavasti Antti Tuiskuun ja tanssin Tiktakin tyttöjen laulaessa. Mä en tiedä mitä olisin tehnyt ilman sua, minne oisin päätynyt.

Vaikka te muutitte usein, sun luona mä tunsin aina olevani just siellä missä mun pitikin. Sun luona mun oli hyvä olla.

Sinä sunnuntaina mun sydän särkyi. On niin paljon asioita, jotka haluaisin sulle kertoa, mutta ennen kaikkea haluisin sun tietävän että rakastan sua niin hirmusti. Tuun aina rakastamaan. Elisa, sä oot ihmeellinen. 
420032_4325946956237_495966843_n  
Minä rakastan... 
Lunta, 
Perjantai illan odotusta, 
Uusia tuttavuuksia, 
Sitä kun musiikki saa koko kehon värisemään mielihyvästä, 
Kun onnellisuus valtaa kehon eikä voi lopettaa hymyilemistä. 
~ Elisa